Vaalit on nyt käyty ja alustavat tulokset selvillä. Näissä vaaleissa sain 118 ääntä, joka ei riitä valtuustopaikkaan. Keskusta menetti Helsingissä kannatustaan ja valtuutettujen määrä on nyt kolme.
Seuraavaksi valtuustoryhmät neuvottelevat lautakuntapaikoista ja kaupunginhallituksen jäsenistä. Yhden paikan menetyksen jälkeen Keskusta on Helsingissä hyvin pieni puolue, joten hyvien lautakuntapaikkojen saaminen vaatii neuvottelutaitoa. Miten neuvottelut onnistuvat, selviää parin lähikuukauden kuluessa.
Kaupunki on ihmistä varten
Vapaus valita oma ympäristö. Helsinki pystyy tarjoamaan urbaania keskustaa ja luonnonläheistä pientaloympäristöä. Mutta kaikkea näiden väliltä tarvitaan myös, ja siihen tulee panostaa tulevassa rakentamisessa. Lounais-Sipoossa Helsingillä on näytön paikka. Lue täältä lisää!
Oikeus autottomuuteen. Helsingillä on parhaat edelltykset tarjota mahdollisuus elää ilman omaa autoa ja sen kustannuksia ja vaivaa. Tämä mahdollisuus tulee olla tarjolla myös käytännössä ja myös siten, että voi olla myös ilman muiden autoilun haittoja. Tämä voi olla ja sen tulee olla mahdollista niin esikaupungeissa kuin keskustassakin.
Palvelut kävelyetäisyydelle. Palveluiden ja tavaroiden on tultava ihmisten luokse, ei päin vastoin. Lähikaupat on turvattava vaikka lailla, jos kaavoituksen keinoja ei kyetä käyttämään. Lue tästä lisää!
Laatua joukkoliikenteeseen. Täsmällisyys, luotettavuus ja häiriötön kulku ovat joukkoliikenteen laatua, jolla voitetaan ruuhkiin takkuuntuva autoilu. Joukkoliikenteen kehittäminen ei ole kysymys suurista rahoista ja kalliista hankkeista, vaan osaamisesta ja halusta. Lue enemmän täältä.
Vastuu ilmastonmuutoksesta. Helsinki torjuu ilmastonmuutosta laajentamalla sähkön käyttöä joukkoliikenteessä, vähentämällä autoilun tarvetta ja siirtymällä energiantuotannossa uusiutuviin energiamuotoihin. Lue lisää!
Asiantuntija käytössäsi
Olen ammatiltani joukkoliikennekonsultti ja teen väitöskirjaa yhdyskunta- ja joukkoliikennesuun-nittelusta. Päätöksenteko tarvitsee asiantuntijoita, ei pelkästään mielikuvia. Haluan olla asiantuntijana kaupunkilaisten asialla tulevallakin valtuustokaudella.
2008 päättyvällä valtuustokaudella olen ollut Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsen. Olen istunut noin puolet lautakunnan viikottaisista kokouksista.
Lähdin myös kuluttajan asialle. Olen Suomen Kuluttajaliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen sekä Helsingin kuluttajat ry:n puheenjohtaja.
Olen 53-vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen, jolla on kultainen puoliso ja kolme hienoa lasta. Heistä nuorinkin on jo opiskelija, ja itsekin palasin opin tielle, kun ryhdyin 2004 jatko-opiskelijaksi Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan ja tutkimaan joukkoliikennettä ja yhdyskuntasuunnittelua.
Olen asunut koko ikäni kaupungissa. Olen nähnyt erilaisia kaupunkeja ja kaupunkiympäristöjä, hyvää ja huonoa.
Työni Helsingin Kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsenenä ei ole mennyt hukkaan. Suurimpana saavutuksenani pidän vaikuttamista Kruunuvuorenrannan kaavoitukseen ja erityisesti Laajasalon raitiotien etenemiseen. En kuitenkaan ole yhtä mieltä tehtyjen päätösten kanssa rakentamisesta nykyisille puistoalueille Stansvikissa ja Korasaarentien varren kallioilla.
Keskeisiä tekijöitä kaupungin elinympäristön laadulle ovat liikenne ja kaupunkirakenne. Liikenteellä voi pilata aikaisemmin viihtyisän kaupungin, mutta kaupungin voi rakentaa rumaksi ja ikäväksi myös ilman liikennettä. Molempia löytyy Helsingistä, mutta myös hyvääkin kaupunkia. Hyvää haluan lisää.
Valtuuston ohella kaupungin luottamusmieshallinnossa toimii useita lautakuntia. Keskustan neljän valtuutetun ryhmästä ei riitä valtuutettuja kaikkiin lautakuntiin, vaan niihin valitaan muita päteviä ja vaalissa menestyneitä henkilöitä. Niinpä olen kaupunkisuunnittelulautakunnassa valtuutettu Laura Kolben varamiehenä.
Käytännössä olemme toimineet niin, että olemme olleet kokouksissa suunnilleen yhtä usein. Lauralla on akateemisen työnsä vuoksi usein torstaisin muuta ohjelmaa. Toisinaan katsomme listalla olevien asioiden perusteella, kumman asiantuntemus on paras olla kokouksessa paikalla.
Kaupunkisuunnittelulautakunta on yksi Helsingin tärkeimmistä lautakunnista. Kaupunkirakenteen kehittymisen kannalta se on tärkein, sillä lautakunta on ensimmäinen luottamusmieselin, joka käsittelee kaikki kaupungin suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvät asiat. Siksi ei ole ihme, että valtuuston suurimmat puolueet ovat halunneet itselleen vahvan edustuksen tähän lautakuntaan. Lue lisää!