Kuka?

Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1955, ja ensimmäinen kotini oli Aleksis Kiven kadulla. Vanhempani ostivat asunnon Herttoniemestä kun olin kaksivuotias. Minusta tuli itähelsinkiläinen, minne palasin vuosien kiertolaisuuden jälkeen 2000. Puotinharjusta muutin Vantaalle ja sieltä Tampereelle opiskelemaan, josta palasin vantaalaiseksi lähes kahden vuosikymmenen ajaksi.

Opiskelin itseni diplomi-insinööriksi. Tietotekniikka vei minut mukaansa 1980-luvun lopulla, ja vuosikymmenen vaihteessa ryhdyin yrittäjäksi. Nyt olen vaihtanut takaisin insinöörin uralle, ja suoritan jatko-opintoja pätevöityäkseni liikenteen ja yhdyskuntasuunnittelun alalle.

Tavallaan olen muuttamanut harrastuksen työksi, kun tietotekniikka sai jäädä enemmän harrastukseksi. Olen joukkoliikennekonsultti ja valmistun tekniikan tohtoriksi. Kiinnostuin vakavammin kaupunkiliikenteestä 1989 ja ryhdyin kansalaisaktiiviksi. Sen jälkeen kohensin tietojani liikenne- ja kaupunkisuunnittelusta sekä lukemalla että tutustumalla maailman kaupunkeihin. Aloitin tohtoriopinnot 2005 Teknillisessä korkeakoulussa.

Minulla on kaksi poikaa ja tytär. Nuorinkin on aloittanut opinnot ja muuttanut pois kotoota. Vastuu perheestä alkaa siten olla takana, yksi vaihe elämässä suoritettu. Odotan enemmän aikaa harrastuksille, mutta pidän velvollisuutenani olla myös tietojeni ja taitojeni kanssa yhteiseksi hyödyksi.

Rakkain ja pitkäikäisin harrastukseni on ollut pienoisrautatiet. Jos olet kuullut joskus Löylymäestä, olet kuullut minun ja kerhomme työstä. Nostalgisesta pienoismallista, jonka 9 x 2,4 metrin kokoon on vangittu palanen suomalaista maaseutukylän menneisyyttä. Pienennettynä suhteessa 1:87. Löylymäkeä voi mennä katsomaan Leikkilinnaan, Suomen lelumuseoon, joka sijaitseen Espoon WeeGee-talossa. Samassa paikassa, jossa on Espoon modernin taiteen museon EMMA.

Rautatiet ja raideliikenne ovat olleet minua lähellä, ehkä syöpyneenä mieleni syvyyksiin jo Aleksis Kiven kadun ikkunasta Vallilan tavara-asemaa ihmetellessä. Ryhdyttyäni levittämään Suomeen tietoa modernista kaupunkiraideliikenteestä ymmärsin kuitenkin pian, että kaupunkiliikenteessä on kysymys laajemmasta asiasta kuin yhdestä vaunusta ja sen mallista.

Nostalgia on jäänyt harrastukseen, kaupunkiliikenne on kaikkea muuta kuin nostalgiaa. Ja itse kaupunki ja sen rakenne ovat lähtökohta. Joskin liikenne on yksi keino tuon rakenteen synnyttämiseksi.

Käytännössä minusta on tullut myös remontin harrastaja. Vanhan talon peruskorjaus on sitä. Odotan urakan valmistumista vihdoin ennen talvea - mutta en enää arvaile, minä vuonna. Remontissa on monen vuoden eriskummallinen jakso elämää, joka saisi joskus kylläkin loppua.

Sivu on päivitetty 16.1.2008.